lauantai 20. joulukuuta 2014

1v 2kk 1vk & 1pv - Pikkujoulu ja laivareissu

Heippa taas! Aloitan tämän tekstin vaikka selostuksella mitä kaikkea on tapahtunut. Pääsin siis töihin 5.11. ja siellä nykyään aikani kuluu eniten. Silti Markuksen kanssa aikaani vietän eniten. Markus kasvaa hyvää vauhtia ja ihana miehen alku minun mielestäni. Hän yrittää kovasti jo puhua ja kertoo suoraan mielipiteensä jos han haluaa/tykkää/ei tykkää jstn. Eli tulee sanat joo/ei. Osataan kävellä ulkona jo kenkienkin kanssa (söpöä pientä tepastelua). Olin edellis viikonloppuna kavereiden kanssa viettämässä pikkujoulujaja kävimme moikkaamassa ihanaa tytyä jonka työt olivat kyseisessä baarissa. Pakko myöntää, että kyllä näytettiin aika herkuilta! ;) Tuli myös haettua uusi tatuointi! :) Ihana kompassi <3


Vaimosein Krisse ♥ Rakkaus♥
#bestfriend Jenna ♥ Kiitokset pikkujoulujen järjestämisestä :) !
 


Äidin kullan nupulla oli ikävä ♥

 

 Nyt viime viikonloppuna Markuksen kummitädin valmistujais/syntymäpäivä (yllätys) laivareissua. Joka ei mennyt aluksi niinkuin suunniteltiin. Hysteerisen itkun/raivon/naurun jälkeen vietettiin oikein hauska risteily. Kiitokset vielä Eerolle kun kutsui/suunnitteli reissun lempi siskolleni!
       Nyt on töissäkin tullut 6vk täyteen ja hienoa työtä tuo mielestäni on vaikka onkin rankkaa. Toivottavasti sopparia jatketaan ensivuoden lopussa! :) (ps. Susannna on loistava työkaveri ;) )

Pakollinen laiva selfie :)
Eksyi ihana laukkukin laivalta mukaan ♥ Rakastuin siihen !
 
 





Yritin kuvailla Markusta mutta maitopullo oli kiinnostavempi !


#onnistumisselfie (sain siis Jennan saunan pesän syttymään)

Kiitokset jälleen kerran kaikille mukavista viikonlopuista ja tottakai Maken mummille ja pappalle kun jaksoivat katsoa silmäterääni ♥