sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

vrum vrum

Huomenta! Pahoittelut etten ole kirjoittanut (taaskaan) pitkään aikaan. On hieman ollut kiirettä ajotuntien ja inssi(e)n kanssa. Nyt löytyy kumminkin kortti myös tämän äidin lompakosta.
     Markus on ainakin ollut todella innoissaan, kun olen ilmoittanut, että lähdetään vähän '' vrum vrum'' . Olemme saaneet äidiltäni Mersua lainaan (turvallisuus ennen kaikkea) ja käyneet nyt ystäväni Jennan ja Markuksen kummitädin luona Raumalla. Saimme nähdä ihania haukkuja ♥ Nappasimme poitsun kummitädin mukaan edellispäivänä ja suuntasimme Eurajoelle oman kummisetäni luokse. (täytyyhän sitä nyt mennä näyttämään, että tämäkin flicka saa ajaa autoa) Hienoa päästä sinne nyt hieman enemmän, kuin ennen.
     Markuksen hampaiden teko jatkuu vieläkin. Hampaita ei vielä näy, mutta ne voi tuntea. Hieman on ollut ärtymystä ja pahaa mieltä ilmassa. Hienosti silti hän jaksaa nauraa ja viihdyttää tätejään. Hurjan nopeasti on aika mennyt. Markuskin täyttää pian 6kk ♥ Ei ihme, että kaikki käskee nauttimaan vauva ajasta, kun se menee niin nopeasti ohitse.
    Sain taas hieman aikaa omalle harrastukselleni, geelikynsille. Tein ystäväni siskolle rippijuhliin kynnet joista hän taisi pitää todella paljon. Sainpahan taas tehdä myös pojan kummitädin äidille kynnet. Mukavaa pitkästä aikaa jatkaa sitäkin harrastusta.
 
 
 
                                     Kirjoittelemme Markuksen kanssa taas myöhemmin lisää :)
                                    Ps: Painoa Pikkumieheltä löytyy jo 7020g ja pituutta 67cm ;)
 
 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mikä yh-äideissä riepoo?

Heippa! Taas heräsi kysymys mieleeni mikä ihmisillä on yh-äitejä vastaan? Luulevatko he oikeasti, että nainen tahallaan/vapaa ehtoisesti jää yksin lapsen kanssa? Itsestäni tuntui pahalta luettuani yhden yh-äitejä vastaan koskevan kirjoituksen. Siinä mukaan luettiin kaikilla tavoilla yh-äideiksi joutuneita naisia. Olettaen että kaikki vain jakavat itseään ympäri maailmaa ja kotialueella. Itse nostan hattua muille yh-äideille, kun tiedän millaista arki on pienen lapsen ja koulun kanssa. Moni varmasti ajattelee, että yh-äidit vain haluavat kunnalta rahaa ja siksi saavat lapsia parin vuoden välein. Onko kukaan harkinnut sitä vaihtoehtoa, ettei lapsen isä itse halua olla lapsen elämässä? Tai että myös naimisissa olevat pariskunnat saavat samat rahat mitä yh-äidit? Jos luulette olevanne parempia ihmisiä, kun haluatte "hävittää" yh-äidit maailmasta niin miettikääpä tilanne oman äitinne kohdalle. Haluaisitteko sellaisen tilanteen, että äitinne ei saisi mtn apua sinun tai sisartesi kasvatukseen? Joutuisi antamaan teidät pois tai pakotettaisiin tekemään abortti koska yh-äitejä ei hyväksyttäisi. Itseäni on koskettanut pahasti sanat, kun ollaan ilmoitettu ettei poikani olisi toivottu tai hänen olevan äpärä. Lukekaapa vaikka Wikipediasta mitä äpärä tarkoittaa. Voin nyt jo kertoa ettei poikani ole sellainen. Poikani on ollut toivottu siitä saakka, kun sain kuulla hänestä. Vaikka poikani "siittäjä" olekaan kuvioissa pärjäämme mainiosti ja saan opiskeluni hoidettua loppuun hyvissä ajoin. Silloin kun saimme kuulla, että olen raskaana suunnittelimme, että muuttaisimme yhteen asumaan ja perustettaisiin ns. ''perhe''. noh suunnitelmat eivät pysyneetkään kauaa ja siksi tässä nyt ollaankin yh-äitejä. Loppuun pistän julkaisun mikä herätti minussa nämä kysymykset..


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Näin meillä :)

Jälleen kerran saan tuntea ylpeyttä pojastani ♥ Markus aloitti puuron syönnin, neuvolan suosituksesta. Hienosti on uskaltanut maistaa uusia makuja ja itsekkin tykästyin yhteen makuun (salaa maistoin, kun Markus ei katsonut) omena-puuroon. Markuksella oli neuvola viime viikolla ja hienosti oli taas painoa tullut. Miltein 1kg, 2viikon sisällä! Hampaita ei ole vielä näkynyt. :))
      Olemme Markuksen kanssa käyneet pitkästä aikaa kävelemässä ja nauttineet näistä lämpimimmistä säistä. Kävimme kävelemmässä euraa ympäri ja samalla haettiin maitoa valmiiksi kaappiin pari ''kennoa'' ettei joka pv tarvitse kauppaan lähteä. Markus näki ensimmäistä kertaa sorsia, kun kävelimme euran kanootti-klubin sillan yli. Oikeastaan hän ei nähnyt niitä, mutta varmasti kuuli vaikka nukkuikin. ;) :) 
 





Markus ja hänen scania paita ;) ♥
 
 

 
 

      Itse pääsin pitkästä aikaa ulos, niin sanotusti ''rellestämään''. Lähdin Markuksen kummitädin kanssa synttäri-baari reissulle. Jolloin Markus sai nauttia TÄYSIN SIEMAUKSIN mummin & pappan seurasta. He olivat käyneet kylpemässä ja katsoneet piiretyitä + suomen lätkä pelin. Markus on tykästynyt nyt sitten lätkään... (hyvä aloittaa noin nuorena) Itse vain yritin unohtaa ''tunteellisen-siili'' puoleni ja kieltäydyin pommittamasta äitiäni, että miten Markus pärjää ja onko kaikki hyvin. (syytän äidinvaistoja, että minulla oli kauhea ikävä) ensimmäinen kerta, kun olin koko yön poissa Markuksen läheltä. :( ♥
      Autokoulussa on mennyt todella hyvin, vaikka itse niin sanonkin. Kaikki autokoulun oppitunnit käyty. Joten enään on jäljellä 3-ajotuntia. :) yksi niistä on simulaattorin kanssa joten se menee äkkiä. Täytyisi vain varailla hiukan aikaa, että kerkeisi soittamaan ja varaamaan ajankin siihen. Ylpeänä voin sanoa, etten olekkaan niin ''paska'' kuski, kuin luulin. Osaan pakittaa, tehdä hätä-jarrutukset, katsoa peilit/istuimen/ratin oikeisiin korkeuksiin ja asentoihin. Osaan käyttää vilkkua ja vaihtaa vaihdettakin ilman sitä ''nokka tuulilasiin'' efektiä. ;) :)
 
Lopetan tämän blogi-päivityksen Markuksen iloiseen hymyyn :)