torstai 12. helmikuuta 2015

1v 4kk - Päivitystä vanhasta uuteen

Heippa! Taas on kulunut pitkä aika, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Niin kuin kaikki varmaan muistaa, että Markus on kasvanut hyvin ja viimeksi oli huoli siitä ettei paino ole pysynyt pituuden mukana. Noh nyt on painokin noussut roimasti ja siirtynyt pituuden kanssa samoille käyrille ♥
   Markus täytti tänään jopa vuoden ja 4kk. Itselleni tuli 10pv 19v mittariin. Aika on mennyt todella nopeasti siitä kun kuulin, että odotan Markusta. Ajatella, että olin 17-vuotias kun hänet sain. Itku meinaa nousta silmään, kun muistelen kuinka rankkaa oli yrittää hoitaa kaikki paperi asiat silloin kuntoon ja valmistautua pienen nyytin tuloon.. ja pienen nyytin saavuttua totutella vauva arkeen.
   Nyt on taas tullut totuteltua työ/päiväkoti arkeen. Itse olen vuoro-työssä jolloin Markus on joko ilta/tai aamu hoidossa päiväkodissa. Vielä totutellaan siihen rytmiin, kun kuitenkin täytyy olla erossa äidistä/mummista joka ennen häntä hoiti kun olin töissä. Onneksi Markus käy samassa päiväkodissa missä itse kävin 15-vuotta takaperin ja siellä on vielä kolme samaa hoitajaa jotka minuakin hoiti. ♥ Piristää kummasti, kun tietää, että he ovat välittäviä ja ilmoittavat heti jos tulee pienikin kysymys mieleen. :)
    Jollei jotkut ole vielä tietoisia niin taas on vaihtunut hetki sitten tämän äipän hiusvärikin (hehheh) takaisin punaiseen. Kallis ylläpitää, ei edes sovi kaikkien vaatteiden kanssa, MUTTA niin ihana ja täydellinen väri ♥ Markuskin innokkaasti meinasi kylvyssä pestä hiuksensä punaisellä sävytteellä (luojan kiitos ei ehtinyt) kun huomaamattani olin jättänyt värin suihkun ajaksi lattialle.
   Olisi tarkoitus lauantaina mennä viihteelle (juhlimaan 19v synttäreitä sauna/leffa illan tyylillä). Markuskin pääsee viettämään laatuaikaa enon, mummin ja pappan kanssa ♥ Huomaa kyllä pienestä miehestä, että hänellä on ollut kova ikävä enoa, kun eno on aina tekemässä jtn. muuta eikä enää leiki 24/7 hänen kanssaan.
   Violetkin täytti 10kk!!! Ajatella, että pikku prinsessa kummityttöni on niin vanha! Hampaitakin löytyy ! Olen niin ylpeä ♥ Täydellisyys peritty varmasti parhaalta ystävältäni ;) ♥ Päästiin Markuksenkin kanssa katsomaan Violettia ja Vanessaa pari viikkoa takaperin, kun vihdoin ja viimein löytyi vapaata sen verran.. Harmittaa, kun töiden takia ei joko ehdi/jaksa enää ajella sitä 40min, että näkisi heitä niin usein.. :( Rakkaus silti yltää sinne asti välimatkasta välittämättä ♥