keskiviikko 27. elokuuta 2014

10kk 2vk & 2pv - Englantia ja muuta kivaa

Hei vain hei! Taas on jäänyt kirjoittelu vähälle vaikken niin suunnitellutkaan.. Minulla ja Markuksella menee hyvin. Markus on alkanut seisoa ilman tukea eli kohta lähdetään ottamaan ensi askeleita eteenpäin (tai taaksepäin). Itse kävin kirjoittamassa eropaperit koulustani ja jäin nyt kh-tuelle Markuksen kanssa. Kivempaa olla kotona pienen lapsen kanssa kuin laittaa häntä päiväkotiin ja itse istua koulussa tunneilla ja menettää hänen lapsuus aikaa. Suunnitelmissa olisi autokoulun viimeinen vaihe että saisi 5vuoden kortin 2vuoden sijaan. Tässä on taas tapahtunut kaiken laista ja suunnitelmat menneet monta kertaa uusiksi. Itse olen panostanut hiukan enemmän harrastukseeni (kynsien tekoon) ja Markuksen opettamista "kokkareisen" ruuan syömiseen. Tuli käytyä englannissa Joen (Maken kummisedän) luona feat. Siskoni (maken tädin) kanssa. Olimme viikon siellä ja näimme sinä aikana myös tungosta täynnä olevan lontoon turisteineen kuin myös bull ring ostoskeskuksen birninghamissa. Mukaan tuli paljon tuliaisia, mukaan lukien vaatteita rakkaalle kummitytölleni Violetille Joka kasvaa huimaa vauhtia ! Kyllä teki hyvää ottaa "äiti vapaata" vaikka aluksi tuntuikin siltä että jos lähden olisin vuoden paskin mutsi. Markus tykkäsi olla mummin ja pappan kanssa! Sai käydä helteillä uimassa ja sai kaikenlaisia herkkuja (esim. Persikka sosetta). Ikääkin hänelle tuli täyteen 10kk matkani aikana. kohta saa ruveta miettimään millainen synttäri kakku hänelle väsätään..! Markuskin oppi nyt menemään rappusia .... Siis ylöspäin. Asennettiin siis ihana lapsiportti rappusten eteen.. ;)



                                       Lisään tähän loppuun ei niin kauniita/hehkeitä kuvia :D













 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti